273 750 €109,5 m²

Kirstintasku 3 A, Kirstinpuisto, Turkumyymälä/toimisto + sosiaalitilat

Velaton hinta
273 750 €
Hoitovastike
536,55 € / kk
Pinta-ala
109,5 m²
Kerros
1
Rakennusvuosi
2023
Toimitilan tyyppi
Liiketila
Kaupunginosa
Kirstinpuisto
Kaupunki
Turku

MYYMÄLÄ- TAI TOIMISTOKÄYTTÖÖN SOVELTUVA LIIKEHUONEISTO KIRSTINPUISTON KESKUKSESSA

Kirstinpuisto on uusi, urbaani, mutta samalla luonnonläheinen kaupunginosa kävelyetäisyydellä Turun keskustasta. Kirstinpuistoon rakentuu yhteensä 24 kerrostaloa ja alue on pilottikohteena mukana kansainvälisessä EU:n rahoittamassa iWater-hankkeessa, jonka puitteissa etsitään uusia ratkaisuja sade- ja tulvavesien hallintaan sekä tutkitaan ns. viherkertoimen käyttöä Turussa. Aluetta halkoo kapeana viheralueena puisto, joka muodostaa samalla vehreän kevyen liikenteen väylän alueen läpi. Tulevaisuudessa puistoon voi tulla myös kiskot, jos Turun kaupungin raitiovaunusuunnitelmat edistyvät.

Alueen elävä ja omaleimainen sydän sijaitsee Artturinkadun sekä siihen liittyvän viihtyisän kaupunkiaukion ja puistomaisen viherakselin risteyskohdassa. Uudet palvelut keskittyvät pääsääntöisesti kaupunkiaukion ympärille. Päivittäistavarakaupan lisäksi sijoittumismahdollisuuksia tarjoutuu myös pienemmille yrityksille ja kaupoille. Aukio luo kaupunkielämän areenan, jossa voidaan järjestää vaikkapa pienimuotoisia tapahtumia.

Tälle Kirstinpuiston keskeisimmälle paikalle, Peab Oy rakentaa keväällä 2023 valmistuvan asuinkerrostalon - Asunto Oy Turun Kirstinpuiston Tammen. Talossa on kahdeksan kerrosta, joihin tulee yhteensä 55 erikokoista asuntoa ja yksi liiketila.

Asunto Oy Turun Kirstinpuiston Tammi toteutetaan RS-kohteena ja sen valmistuessa ensimmäiset 3 vuotta maksetaan yhtiölainasta ainoastaan korkoa.

Olisiko tässä juuri sinun toimistollesi tai kaupallesi loistavat puitteet?

Tea Lehvänen, LKV puh. 045 108 5200 tea.lehvanen@vendo.fi

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Kirstintasku 3 A, 20200 Turku
Kaupunginosa
Kirstinpuisto
Kohdenumero
20764352
Kerros
1 / 8
Toimitilan tyyppi
Liiketila
Tilan pinta-ala
109,5 m²
Tontin pinta-ala
2 323 m²
Kokonaispinta-ala
109,5 m²
Pinta-alojen lisätiedot
Rakentajalta saadun tiedon mukaan myymälä tilan pinta-ala on 97 m2, eli yhtiöjärjestyksen mukainen pinta-ala 109,5 m2 sisältää myös sosiaalitilat.
Huoneiston kokoonpano
myymälä/toimisto + sosiaalitilat
Kunto
Uusi
Lisätietoa vapautumisesta
Arvioitu valmistuminen aikaisintaan 28.2.2023 ja viimeistään 28.4.2023
Keittiön varusteet
Varustus: Petran valkoiset kaapistot (Milka 969) kromisin lankavetimin (SK12), vaalealla puukuvioidulla laminaattitasolla (A608) ja valkoisella välitilalevyllä ja työtasoon upotetulla rosterialtaalla. Electroluxin kodinkoneet; jääkaappipakastin (valkoinen) ja astianpesukone 45cm (valkoinen). Oraksen kaarihana (Safira) pesukoneventtiilillä. Lattia: Forbo Allura Decibel vinyylilaatta tai vastaava. Muovijalkalista samaan sävyyn. Seinät: maalattu (valkoinen).
Kylpyhuoneen varusteet
Erillisen WC:n kuvaus: Varustus: Peilikaappi (60cm), kalustevalaisin, käsienpesuallas (posliini), wc-istuin (Ido Glow), Pesuallashana käsisuihkulla pesukoneventtiilillä (Oras Safira), koukustot, wc-paperiteline (Cello Spa). Varaus suihkulle. Lattia: laatta (Neutro 02, harmaa 10x10 cm.). Seinät: kaakeli (matta valkoinen 20 x 40 cm). Katto: puupaneeli (tervaleppä).
Asumistyyppi
Omistus
Palvelut
Palvelut: Lähikauppoja sekä lounaspaikkoja suunnitellaan alueelle runsaasti. Talon viereen rakentuu uusi marketmyymälä ja alueen muutkin keskeisimmät palvelut tulevat talon läheisyyteen Artturinaukion ympärille.
Uudiskohteen tila
Rakenteilla
Kohde on
Osakehuoneisto

Hinta

Velaton hinta
273 750 €
Myyntihinta
84 806 €
Lainaosuuden maksu
Kyllä
Neliöhinta
2 500 € / m2
Velkaosuus
188 944 €

Asuinkustannukset

Rahoitusvastike
156,65 € / kk
Hoitovastike
536,55 € / kk
Yhtiövastike
693,20 € / kk
Muut kustannukset
Muut maksut: Vesimaksuennakko 20 €/hlö/kk (tasaus kulutuksen mukaan). Laajakaista- ja ktvmaksu 2,50 €/asuinhuoneisto/kk (sis. kaapeli-tv ja 50M internetyhteys). Liikehuoneistossa kuluttamansa sähkön maksaa osakkeenomistaja suoraan sähkön toimittajalle tekemänsä sähkösopimuksen mukaisesti. Yhtiön tavanomaisesta talousjätehuollosta huolehtii yhtiö ja siitä aiheutuvat kustannukset sisältyvät hoitovastikkeella katettaviin kustannuksiin. Mikäli liikehuoneiston käytöstä aiheutuu ongelmajätettä tai poikkeuksellisen paljon jätettä, esim. runsaasti pakkausjätettä, on osakkeenomistaja velvollinen huolehtimaan ko. jätteistä itse tai korvaamaan yhtiölle niistä aiheutuvat kustannukset. Lyhennysvapaata rakennusaika + 3 vuotta valmistumisesta. Rahoitusvastike 156,65 €/kk sisältää korot. Arvio pääomavastikkeesta lyhennysvapaiden jälkeen (lyhennys + korot) 872,42 €/kk. Yhtiölainan tiedot: RS-pankki: Aktia Pankki Oyj Takaisinmaksuaika: 25 vuotta. Lainassa on 3 vuoden lyhennysvapaa valmistumisesta lähtien. Lainan ensimmäinen lyhennys on arvioitu olevan maaliskuussa 2026. Näin ollen pääomavastikkeen lyhennysosuutta aloitetaan keräämään lokakuussa 2025, valmistumisesta syyskuuhun 2025 asti maksettaisiin pelkkiä korkoja. Korko: eb12kk + marginaali 0,95 %. Koron muutos vaikuttaa pääomavastikkeen suuruuteen.

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Taloyhtiön nimi
Asunto Oy Turun Kirstinpuiston Tammi
Rakennuksen tyyppi
Liiketila
Rakennusvuosi
2023
Huoneistojen lukumäärä
55
Liiketilojen pinta-ala
109,5 m²
Liikehuoneistojen lukumäärä
1
Kerroksia
8
Hissi
Kyllä
Rakennusmateriaali
betoni
Kattomateriaali
huopa
Kattotyyppi
käännetty harjakatto
Energialuokka
B2018
Energiatodistus
Kyllä
Tontin koko
2 323 m²
Tontin omistus
Vuokralla
Maanvuokraaja
Turun kaupunki
Kiinteistönhoito
huoltoyhtiö
Kaavoitustiedot
Turun kaupunki, p. (02) 330 000
Kaavatilanne
Asemakaava
Liikenneyhteydet
Lähin linja-autopysäkki n. 100 m. Linja-autoasema n. 2km. Juna-asema n. 1,5 km.
Lämmitys
kaukolämpö
Tontin vuokra päättyy
31.12.2070
Tontin vuokra
42000 EUR/v.

Tilat ja materiaalit

Pysäköintitilan kuvaus
autohallipaikkoja: 17.
Yhteiset tilat
Taloyhtiössä muuta: Irtainvarastot, tekniset tilat, ulkoiluvälinevarasto ja naapuritaloyhtiön kanssa yhteinen väestönsuoja.
Muut tilat
MYYMÄLÄTILA: Lattia: Forbo Allura Decibel vinyylilaatta tai vastaava. Muovijalkalista samaan sävyyn. Seinät: maalattu (valkoinen).

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Tea Lehvänen
myyntipäällikkö, LKV, kaupanvahvistaja
Puh: 045 108 5200
Turun VendoLKV Oy
Yliopistonkatu 12 A, 20100 Turku

Muut toimistot

Seinäjoen VendoLKV Oy
Torikeskus, Kauppatori 1-3
60100 Seinäjoki
Helsingin VendoLKV Oy
Urheilukatu 5
00250 Helsinki
Jyväskylän VendoLKV Oy
Yliopistonkatu 21 f 8
40100 Jyväskylä
Tampereen VendoLKV Oy
Satakunnankatu 22
33210 Tampere
Tea Lehvänen
myyntipäällikkö, LKV, kaupanvahvistaja
Tea Lehvänen
myyntipäällikkö, LKV, kaupanvahvistaja
Puh: 045 108 5200

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita