Vuokrataan toimistoasiakkaalle varastotila tavarahissien vierestä, josta kulku kerrosta ylemmälle lastauslaiturille. Tila on toiminut ennen serveritilana, jonka ominaisuudet on hyödynnettävissä. Kiinteistö sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, joten paikalle pääsee niin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvällineilläkin.
Derbyssä on luonto lähellä ja ylimmistä kerroksista avautuvat upeat merinäkymät Laajalahden suojelualueelle. Talvella voi työpäivän päätteeksi heittää hiihtolenkin suoraan pääovelta ja syksyllä poimia mustikoita Derbyn pihalta.
Ensimmäinen talo Hiitti on valmis ja toinen talo Spurtti on valmistunut kesäkuussa 2013.
Vuokrattavana koko muuntojoustava kuudennen kerroksen toimistotila. Kohteeseen on hyvät kulkuyhteydet, joten liikkuminen paikan päälle on vaivatonta.
Erikoisuutena kellaritiloissa on konesalitila, joka sopii myös korkeaan varastotarpeeseen. Tilan pinta-ala on 240 m² ja korkeutta on jopa 4,5 m. Lastauslaituri toimii samassa kerroksessa suojaisasti kellarissa.
Pysäköintitilaa on runsaasti niin autoille kuin pyörillekin. Pysäköintilaitos Paalussa on pysäköintioikeuksia noin 570 kpl. Maanalaista käytävää pitkin on mukava kävellä toimistoon kuivin jaloin. Pihalla on lisäksi vapaasti käytettäviä asiakaspysäköintipaikkoja. Sähköautoille on tehty omat latauspisteet. Polkupyörille on oma parkki ulkona ja sisällä.
Lisätietoja 020 7290 710. Lisää kohteita www.premises.fi
Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta.