Soita
Haku Vuokrattavat toimitilat Helsinki Vallila Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki

1 542,0 m²

Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki

Rakennuksen kuvaus:
Vuonna 1977 rakennettu toimistokiinteistö on näkyvä osa Helsingin 'Wall Streetiä' eli Teollisuuskatua, jonka varrelle on kerääntynyt lukuisia finanssi- ja IT-alan pääkonttoreita sekä toimistoja. Aiemmin tehdaskäytössä ollut rakennus on 2000-luvulla saneerattu täysin moderniin toimistokäyttöön ja valoisissa, uudistetuissa tiloissa viihtyvät niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Avara katettu sisäpiha soveltuu sekä vapaamuotoiseen ideointiin että yritystapahtuman pitopaikaksi. Jäähdytys, 120 autopaikkaa ja Rock Vallilan -pysäköintihallin läheinen sijainti takaavat myös hyvän työtehokkuuden. Lisäksi rakennuksessa on laadukas oma lounasravintola, ja talon Aschan -kahvila sekä Subway tuovat vaihtelua viikon lounastarjontaan.
Teollisuuskatu 21 sijaitsee vastapäätä trendikästä Konepajan aluetta. Sijainti kehittyvän Konepajan laidalla muodostaa aivan uudenlaisen asetelman yrityksen lokaatiolle ja yritys pääsee osaksi teollisuuden ja kulttuurin luovaa yhdistelmää. Lisäksi Vallila osuu kahden erittäin vauhdikkaasti kehittyvän alueen, Kalasataman ja Pasilan väliin, ja on osa nykyaikasta toimintaympäristöä. Alueelle liikkuminen on nopeaa julkisilla kulkuvälinellä.

Tilan kuvaus:
Vapaana toimistotilaa kahdessa kerroksessa. Tilat muuntuvat joustavasti avotilasta kombikonttoriksi, vuokraajan yrityksen tarpeen mukaan ja tilat ovat tyylillisesti toteutettavissa yrityksen toiveita vastaavaksi.

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki
Kaupunginosa
Toimitilan tyyppi
Toimistotila
Tilan pinta-ala
1 542,0 m²
Kokonaispinta-ala
1 542,0 m²
Vapautuu
01.08.2018

Hintatiedot ja muut kustannukset

Vuokra/kk

Talon ja tontin tiedot

Energialuokka
H
Energiatodistus
Ei

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Puh: 0207 61 99 61
Eteläesplanadi 22 A
00130 Helsinki
Puh: 0207 619 961

Oikotie suosittelee

Tilaihme Töölön kattojen yllä
Tämä upea kerrostalokoti koki kokonaisvaltaisen muodonmuutoksen sisustusarkkitehdin toimesta vuonna 2013. Huonejärjestys rakennettiin kokonaan uudelleen jokaista neliötä tarkkaan hyödyntäen. Avara asunto on nyt täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia ja laadukkaita materiaaleja. Lue lisää
10 syytä, miksi Turku on ylivoimainen kotipaikka
Turku kirittää paikkaansa Suomen parhaana kaupunkina. Tämä väkiluvultaan Suomen kuudenneksi suurin kaupunki kohahduttaa värikkäällä historiallaan, ihastuttaa henkeäsalpaavilla merimaisemillaan ja saa asukkaansa liikkeelle kulttuurillaan ja harrastusmahdollisuuksillaan. Tässä kymmenen syytä, miksi Turku on asuinpaikkana täysi kymppi. Lue lisää
1 542,0 m²
Teollisuuskatu 21, 00510, Helsinki

Ota yhteyttä tämän kohteen ilmoittajaan

Puh: 0207 61 99 61

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta myyntiesitteestä.