744 m²

Televisiokatu 4, Pasila, Helsinki

Pinta-ala
744 m²
Toimitilan tyyppi
Toimistotila
Kaupunginosa
Pasila
Kaupunki
Helsinki

Pasilan Visiossa vapaata toimitilaa. Kohteen suunnittelussa on huomioitu yritysten ja käyttäjien pääkonttorille asettamat edustavuuden vaatimukset kuitenkin siten, että mittakaava on pidetty inhimillisenä ja yleistunnelma lämpimänä. Rakennus on varustettu modernilla talotekniikalla ja sen suunnittelussa on huomioitu käyttäjien viihtyvyyden lisäksi energiatehokkuus ja muuntojoustavuus. Rakennuksessa on kaksi maanalaista kerrosta, joihin sijoittuvat pysäköintitilojen lisäksi ravintola kabinetteineen ja henkilökunnan sosiaalitilat. Ravintola samoin kuin rakennuksen muutkin sisätilat saa luonnonvaloa rakennuksen halkaisevasta lasikattoisesta valokuilusta. Valoisa aulatila tuo rakennukseen avaruutta ja luo toimivat puitteet esimerkiksi käyttäjien suuremmille asiakastilaisuuksille. Katutasossa on vastaanottoaulan ja toimistotilojen lisäksi neuvotteluhuoneita vieraiden tapaamista varten sekä suurempi monitoimitila esimerkiksi yritysten koulutus-, esittely- tai tiedotustilaisuuksissa käytettäväksi. Sisääntulokerroksen yläpuolella on neljä toimistokerrosta siten, että vuokrattavan toimistotilan pinta-ala rakennuksessa on yhteensä noin 11.000 m2. Ylimmässä kerroksessa on kaksi edustustason kokoushuonetta sekä henkilökunnan kuntosali. Pasilan Visio Business Center sijaitsee näkyvällä paikalla keskellä Helsinkiä, rantaradan varressa Hartwall Areenan ja Ylen Ison Pajan naapurissa. Pasilan Visioon on erinomaiset yhteydet kaikkialta pääkaupunkiseudulta; Pasilan sekä Ilmalan asemalta on kohteeseen lyhyt kävelymatka ja Hakamäentien laajan perusparannuksen valmistuminen tarjoaa kohteeseen sujuvat yhteydet oman auton käyttäjille. Polkupyörällä töihin kulkevat arvostavat läheisiä keskuspuiston ja radanvarsien kevyen liikenteen väyliä. Pasilan alue on ydinkeskustan ohella Helsingin tärkein työpaikka-alue ja alueen merkitys on entisestään kasvamassa Ilmalan alueen kehittämisen myötä. Lähistön kehittyminen näkyy positiivisesti myös Pasilan Visiossa, sillä kaupunki on suunnitellut uuden raitiolinja 9:n jatkamista tulevaisuudessa Ilmalaan. Luonnollisesti tälläkin hetkellä sekä linja-auto että raitiovaunupysäkit löytyvät kohteen välittömästä läheisyydestä. Käyttäjäpalvelut ja hyvät työolosuhteet Pasilan Visiossa Työntekijöiden viihtyvyyttä parantavat henkilökuntaravintolan ja viihtyisän kuntosalin lisäksi kellariin sijoitetut sosiaalitilat ja kuivaushuone, sekä ennen kaikkea talon lämmityksen ja jäähdytyksen toteuttaminen kattoon asennetuilla Are Sensus -paneeleilla. Sensus-järjestelmällä sisälämpötila voidaan pitää hyvin hallittuna kaikkina vuodenaikoina, ilmanvaihto vedottomana ja jäähdytys äänettömänä Business Centerin käyttäjäpalvelut, kuten aulapalvelu, neuvottelutilat, vartiointi, henkilökuntaravintola, kabinetit, kuntosali yms. on lähdetty sovittamaan käyttäjien tarpeiden mukaisesti

PARHAAT VAPAAT TOIMITILAT

SOITA 0505345433 MIKKO.LIPPONEN@MLREALESTATE.FI

Katso Tästä Vapaat Toimitilat
Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Kaupunginosa
Pasila
Toimitilan tyyppi
Toimistotila
Tilan pinta-ala
744 m²
Kokonaispinta-ala
744 m²
Kunnon lisätiedot
Ei tiedossa
Lisätiedot
Sovitaan näyttö, kysy lisää numerosta 050 5345 433 tai sähköpostitse mikko.lipponen@mlrealestate.fi Palvelumme ovat täysin veloituksettomia toimitilojen hakijoille. Etsitkö toimisto-, liike-, varasto-, tuotantotilaa? Meillä on yli tuhat kohdetta tarjolla. Ota rohkeasti yhteyttä, niin löydämme teille parhaimman toimitilan! Katso muut kohteemme osoitteesta www.mlrealestate.fi Toimimme luotettavana, nopeana ja aktiivisena toimitilakonsulttina yhteistyössä toimitilojen etsijän kanssa.
Kohde on
Kiinteistö

Hinta

Myyntihinta
Kysy hintaa
Vuokra/kk
Kysy hintaa

Talon ja tontin tiedot

Rakennuksen tyyppi
Toimistotila

Ota yhteyttä ilmoittajaan

ML Real Estate
Puh: +358 50 5345 433
ML Real Estate Oy
Mannerheimintie 12 B , 5 krs, 00100 Helsinki
ML Real Estate
ML Real Estate
Puh: +358 50 5345 433

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita