Vuokrattavat toimitilat Loviisa Askolinintie 56, 07700 Loviisa

725 € / kk100 m²

Askolinintie 56, Loviisa4h + kk

Vuokrataan työ-/kerhotilaa hyvältä paikalta Koskenkylän entisen maakaupan Lanthandelin tiloista

Hyvät liikenneyhteydet E18 moottoritietä tai vanhaa seiskatien väylää pitkin, reilun vatin ajomatka Porvoon tai Loviisan keskustasta sekä tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Lahdesta, Kotkasta tai Kouvolasta.

Kiinteistö kuuluu osana kartanomiljööseen ja sillä on näin ollen myöskin merkittävä historia kylällä, sillä samaisessa tilassa on aikoinaan toiminut kyläkauppa minkä ympärille on rakentunut muita kiinteistöjä.
Tila sopii hyvin tilitoimistolle tai harrastekerholle tai miksei myös osittaiseen työ/ varastokäyttöön. Vesi sisältyy toistaiseksi vuokraan 750€/kk ja tämän lisäksi erilliskorvaukset valokuidusta ja käyttösähköstä. Lämpö tuotetaan yhtiön omalla lämpölaitoksella pääsääntöisin hakelämmöllä, joten se alentaa sähkökustannuksia mukavasti. Tilasta löytyy ns. sosiaalitilat pitäen sisällään pienen keittiön ruokailutilalla sekä erillisen wc + siivouskomeron vesipisteellä. Tila on varustettu kahdella erillisellä sisäänkäynnillä, joten sopii monenlaisiin tarpeisiin. Tilat on remontoitu vuona 2011 ja pinnat ovat edelleenkin hyvässä kunnossa, sillä tilassa on ollut kerhotoimintaa pääsääntöisin vain iltapäivisin.

Tila vapautuu Loviisan kaupungin käytöstä 1.3.2020. Tila on mahdollista jakaa pienempiin osioihin esimerkiksi kevyillä väliseinillä. Samassa rakennuksessa asuu myös asukkaita seinänaapureina, jonka puitteissa toiminnan tulisi olla siihen soveltuvaa.

Otattehan rohkeasti yhteyttä ja koette että tila voisi toimia teidän yritykselle / kerholle / tilitoimistolle ym. Tässä vaiheessa otamme ehdotuksia vastaan ja haemme soveltuvaa vuokralaista tähän harvoin tarjolla olevaan kiinteistöön.

HUOM! Kuvia tullaan päivittämään kun tila tyhjenee.


Koskenkylässä muun muassa muita toimivia yrityksiä

Koskenkylän Puu Oy (saha)
T:MI Smart-Vak (automaatio)
Lvi-asennus Ylivainio Oy (putkimies)
Domifin Oy (tukkukauppias)
Etelä-Suomen Jätevesitekniikka Oy (jätehuolto)
Pernajan Sähkö Oy - Pernå El Ab (sähköasentaja)
Porvoon Sammutinhuolto (palotorjuntakonsultti)
Firma Claes Johansson (varasto)
Tilitoimisto MST-Yhtiöt Oy (kirjanpitäjä)
...

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Kohdenumero
15504581
Toimitilan tyyppi
Toimistotila
Tilan pinta-ala
100 m²
Huoneiston kokoonpano
4h + kk
Huoneita
4
Kunto
Hyvä
Kunnon lisätiedot
Asunnon sisäpinnat on kaikki uusittu remontin yhteydessä 2011.
Vapautuu
01.03.2020
Lisätietoa vapautumisesta
Tila vapautuu Loviisan kaupungin käytöstä.
Keittiö
Keittokomero
Keittiön varusteet
Tilaa isolle ruokapöydälle, Jääkaappi, Sähköliesi, Terästasot, Laminaattitasot
Kylpyhuoneen varusteet
Erillinen WC
Ominaisuudet
Korkeat huoneet, Korkeat ikkunat
Ikkunoiden suunta
Ikkunoita pohjoiseen
Vuokralaistyyppi
Päävuokralainen
Lemmikkieläimet sallittu
Ei
Palvelut
Kirjasto lähellä, Päiväkoti lähellä, Ala-aste lähellä
Muut ehdot
Tupakointi kielletty, Kotivakuutus vaaditaan

Hintatiedot ja muut kustannukset

Vuokra/kk
725 € / kk
Vakuus
1 450 €
Lisätietoa vakuudesta
pankin panttaustosite 2kk vuokraa vastaava summa
Sähkömaksu
Vuokralainen tekee sähkösopimuksen
Vuokra-aika
Toistaiseksi voimassa oleva. Ensimmäinen irtisanomisajan ajankohta 12 kuukauden kuluttua

Talon ja tontin tiedot

Rakennuksen tyyppi
Toimistotila
Ilmanvaihto
Painovoimainen
Tontin omistus
Oma
Harrastusmahdollisuudet
Ulkoilureittejä, Urheiluhalli lähellä, Kuntosali lähellä, Uimaranta lähellä
Liikenneyhteydet
Bussipysäkki lähellä, Sujuvat yhteydet omalla autolla, Maksuton pysäköinti
Lämmitys
Vesikeskuslämmitys

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Sanna Eriksson
Puh: 020-785 1350
Askolinintie 62, 07700 Koskenkylän saha
Puh: 020-785 1350
Sanna Eriksson
Sanna Eriksson
Puh: 020-785 1350

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.