6 840 m²

Pavintie 3-7, Hakkila, Vantaa

Pinta-ala
6 840 m²
Toimitilan tyyppi
Varastotila
Kaupunginosa
Hakkila
Kaupunki
Vantaa

Pavintie 3-7, 6840m2, Kellari, Varastotila

Halli 5B kellari, edullista noin 3 metriä korkeaa sisäänajettavaa tilaa yhteensä noin 6840 m2. Soveltuu esimerkiksi kevyeen varastointiin, autojen säilytystilaksi, mutta myös esimerkiksi ampumaradaksi tai johonkin muuhun toimintaan, esim. erilaisiin harrastetoimintoihin. Olemme valmiita miettimään ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoja. Tilassa on kohtalaisen paljon pilareita, joten ei sovellu urheilukentäksi.

Tila voidaan jakaa alkaen 1093 m2 sisältäen yhteiskäyttötilat +15%. Yhteiskäyttötila muodostuu keskikäytävästä ja muutamasta wc-tilasta. Kellaritilassa ei ole ikkunoita. Hallin yhteydessä on toimisto-osa josta vuokrattavissa toimistotiloja sopimuksen mukaan. Tila on edullista ja vuokra määräytyy käyttötarkoituksen mukaan.

Pavintie 3-7 kiinteistö on valmistunut kahdessa vaiheessa, ensimmäinen osa vuonna 1989 ja toinen osa vuonna 2005. Kiinteistö sijaitsee Lahden moottoritien, 4-tien varressa Itä-Hakkilassa.

Kiinteistössä on kolme varastorakennusta, joiden pohjat ovat selkeät, ja siten mutkattomia käyttää. Selkeänä etuna on se, että varastorakennuksissa on varastohyllyt valmiit; käyttäjien ei tarvitse erikseen investoida varastohyllyihin. Lisäksi kiinteistöön kuuluu toimistorakennus, jonka tilat on helppoa räätälöidä tulevien toimistokäyttäjien tarpeisiin. Kiinteistössä on avarat pihat, jotka helpottavat rakennusten käyttöä. Kiinteistöyhtiöön kuuluu tilava lämmin pysäköintihalli, josta on vuokrattavissa parkkipaikat yritysten käyttöön.

Seuraavat esittelyt

Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.

Perustiedot

Sijainti
Pavintie 3-7, 01260 Vantaa
Kaupunginosa
Hakkila
Toimitilan tyyppi
Varastotila
Tilan pinta-ala
6 840 m²
Kokonaispinta-ala
6 840 m²
Tilan jakaminen
1093m2
Linkit

Hinta

Vuokra/kk
Kysy hintaa

Talon ja tontin tiedot

Uudiskohde
Ei
Rakennuksen tyyppi
Varastotila
Rakennusvuoden lisätiedot
1989 ja 2005
Kunnan numero
92

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Toimistovuokraus
Puh: 0108368400
Keskuskatu 1a, 00100 Helsinki
Toimistovuokraus
Toimistovuokraus
Puh: 0108368400

Ota yhteyttä ilmoittajaan

Soita

Ilmoita epäilyttävästä tai syrjivästä kohteesta Oikotien asiakaspalveluun

Oikotien kohdeilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta, varmista tiedot kohteen virallisesta esitteestä.