- Pinta-ala
- 350 m²
- Kerros
- 4
- Rakennusvuosi
- 1992
- Toimitilan tyyppi
- Toimistotila
- Kaupunginosa
- Pakkala
- Kaupunki
- Vantaa
Siistiä toimistotilaa vain muutaman minuutin ajomatkan päässä lentoasemalta.
Pakkalankuja 6 sijaitsee Vantaan Pakkalan kaupunginosassa. Vuonna 1992 valmistuneessa seitsemänkerroksisessa kiinteistössä on vuokrattavaa toimitilaa noin 7 800 m².
Rakennuksen valoisat toimistokerrokset ovat jaettavissa esimerkiksi kolmen eri yrityksen käyttöön. Kellarikerroksesta on vuokrattavissa varastotiloja ja tavaraliikenne kerroksiin hoituu jouhevasti erillisellä tavarahissillä (kantavuus 1 250 kg). Lisäksi kiinteistössä on kaksi henkilöhissiä.
Ylimmän kerroksen saunaosaston terassilta avautuvat avarat näkymät värikkäälle ja idylliselle Kartanonkosken asuinalueelle sekä Backaksen kartanon suuntaan.
Kiinteistöstä löytyy hyvät peruspalvelut yritysten ja henkilökunnan tarpeisiin. Tarjolla on erikokoisia neuvottelutiloja, isompi koulutustila, saunaosasto, pieni kuntosali sekä lounasravintola. Vuokralaisia ja heidän vieraitaan palvelee aulavastaanotto. Kiinteistön käyttjille on tarjolla myös autonpesu - ja renkaidenvaihtopalvelu tilausten mukaan. Lisäksi lähialueen monipuolinen palvelutarjonta hotelleista kauppakeskukseen on helposti saavutettavissa.
Pakkalankujalle on hyvät kulkuyhteydet julkisilla liikennevälineillä. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä Lentoasemantiellä ja Ylästöntiellä. Kehäradan Aviapoliksen rautatieasemalle on reilun kahden kilometrin matka. Jatkoyhteyksiä asemalta lähiympäristöön kehitetään jatkuvasti. Myös yhteydet lentäen kotimaahan ja kaikkialle maailmalle ovat sujuvat, sillä Helsinki-Vantaan lentoasemalle ajaa muutamassa minuutissa.
Omalla autolla kulkeville kiinteistön piha-alueella on 154 autopaikkaa. Autopaikkoja on vuokrattavissa myös viereiseltä pysäköintitontilta. Kiinteistön kellarikerroksessa sijaitsevassa autotallissa on 13 autopaikkaa.
- Auditorio - Aulapalvelu - Kuntosali - Lounasravintola - Saunatilat - Vuokrattavia neuvottelutiloja
Seuraavat esittelyt
Ei sovittuja esittelyitä. Ota yhteyttä kohteen ilmoittajaan sopiaksesi esittelystä.
Perustiedot
- Sijainti
- Pakkalankuja 6, 01510 Vantaa
- Kaupunginosa
- Pakkala
- Kohdenumero
- 16322750
- Kerros
- 4 / 7
- Toimitilan tyyppi
- Toimistotila
- Tilan pinta-ala
- 350 m²
- Vuokralaistyyppi
- Päävuokralainen
Hinta
- Vuokra/kk
- Kysy hintaa
Talon ja tontin tiedot
- Rakennuksen tyyppi
- Toimistotila
- Rakennusvuosi
- 1992
- Kerroksia
- 7
- Hissi
- Kyllä
- Energiatodistus
- Ei lain edellyttämää energiatodistusta