Ikke Nironen

Kiinteistöedustaja, KED
Puh. 0405544788

TYÖURA

Olen ollut kiinteistövälitystyössä jo vuodesta 2004. KED-tutkinnon suoritin vuonna 2006.

Välitettyäni muutamia vuosia asuntoja ja taloja toisille, niin innostuin itse rakentamisen ja remontoinnin mahdollisuuksista. Lähdin mukaan erään rakennusliikkeen toimintaan vuonna 2011, jossa työskentelin välittäjän työni ohella neljän vuoden ajan. Tämän ansiosta minulla on nyt runsaasti sekä kokemusta että tietoa rakentamisesta ja remontoinnista sekä kontakteja alalta.

Olen aiemmin työskennellyt parissa kiinteistövälitysketjussa; Huoneistomedialla ja Aninkaisella. Aninkaisen ajalta olet saattanut nähdä minut tv:ssä myyntimies Jethron ohjelmassa. Vuosien varrella olen ehtinyt tutustua moniin eri kiinteistövälittäjiin ja toimistoihin. Kaikista tuntemistani paikosta Asunto Kompassin ilmapiiri ja henkilöstön arvot sopivat parhaiten yhteen omani kanssa – tunnenhan melkein kaikki henkilökunnasta jo vuosien takaa. Niinpä aloitin Asunto Kompassissa vuonna 2015.

Kiinteistönvälitystyössä pidän erittäin tärkeänä hyvää asiakaspalvelua. Minulla on vahva venäjänkielen taito sekä hyvä englanti, joten pystyn palvelemaan myös ulkomaalaisia asiakkaita. Asiakkaan on helpompaa asioida omalla kielellään ja pystyn kuitenkin välittämään kaikki tärkeät asiat.

VAPAA-AIKA

Käyn nuoruuden innolla kiinni aina kaikkiin asioihin, niin työssä kun vapaa-ajallakin. Oma perhe on suuri inspiraation lähde ja vapaa-ajalla harrastammekin perheen keskeen runsaasti aktiviteetteja. Palloilulajit ovat erityisen lähellä sydäntä. Kiinnostuksen moottoriajoneuvoihin olen säilyttänyt jo pikkupojasta asti ja kun siihen lisätään vielä matkustusinto, niin tuleekin täydellinen paketti johon kuulu moottoripyöräily vaimon kanssa aurinkolaskun.

Tärkeintä kuitenkin on, että vapaani vietän perheeni ja läheisteni kanssa.

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi, Venäjä, Englanti

Välittäjän uusimmat kohteet