Edullista tehokasta varastotilaa pitkäaikaiseen varastointiin tai arkistointiin.
Vantaan Hakkilassa sijaitsevassa toimisto-, tuotanto- ja varastokiinteistössä on vuokrattavana varasto- ja arkistotilaa mm. pitkäaikaisvarastointiin. Erikokoisia varastotiloja on 1-4 kerroksissa kiinteistössä on tavarahiisit ja varastojen korkeudet ovat joko 4m tai 5m.
Kiinteistössä on vuokrattavana myös toimistotilaa. Vuokrattavat toimistot ovat siistejä ja moderneja ja ne soveltuvaterinomaisesti esimerkiksi näyttelytilaksi / showroomiksi.
Kiinteistöllä on laaja rekkapiha ja lastauslaiturit, joiltakulku 5000 kg:n tavarahisseillä kerroksiin. Turvallisuutta kiinteistössälisäävät mm. tontin aitaus ja sprinklerijärjestelmä.
Kiinteistö sijaitsee Vantaan Hakkilassa logistiikkaan ja teollisuuteen keskittyneellä Akseli-alueella. Kiinteistö sijaitsee logistisestierinomaisessa solmukohdassa lentoaseman ja Vuosaaren sataman puolivälissä sekävaltaväylien läheisyydessä. Alueelta on suora yhteys E75:lle (Valtatie 4:lle)ja sieltä on hyvät, toimivat yhteydet kaikkialle Suomeen. Liikkuminen on helppoa myös julkisilla kulkuvälineillä.
Alueella on hyvät pysäköintimahdollisuudet suurellapiha-alueella, jossa suuretkin kuljetusautot mahtuvat liikkumaan vaivattomasti.
VARASTO/LOGISTIIKKA, 650 m²
Toimiva ja avara varastotila tilasopii hyvin arkistointiin ja varastoinnin lisäksi myös pienimuotoiseen tuotantoon tai vaikkatoimistokäyttöön.
Logistiikka keskukessa on myös vapaan 500m2 varastotila.
Kysy lisää ja tilaa esittely:
Pentti Kaartinen, Ekonomi
Puh. 050-337 8148
pentti.kaartinen@toimitilapalvelu.fi
Aarno Toffer Merkonomi
pyh. 044-9781393
aarno.toffer@toimitilapalvelu.fi
Toimitilapalvelu FNTC lkv
09-1358166
vuokraus@toimitilapalvelu.fi
www.toimitilapalvelu.fi