Seuraa

Johanna Leppänen

Kiinteistönvälittäjä, LKV, partner
Puh. 0458047565

Hei!

Olen Johanna Leppänen – kiinteistönvälittäjäsi Pirkanmaalla. Olen varttunut Ylöjärven Takamaan maalaismaisemissa, Tampereella olen asunut kymmenen vuotta. Olen saanut työskennellä asiakaspalvelutehtävissä pian 15 vuoden ajan mm. päivittäistavarakaupassa, matkaoppaana sekä yrittäjänä. Reilu kolme vuotta yrittäjänä toimittuani, yrittäjähenkiselle välitysalalle siirtyminen oli luontainen jatkumo. Välitystyön aloitin vuoden 2019 alussa ja LKV-kokeen suoritin onnistuneesti ensimmäisellä yrittämällä vuonna 2020. Minua on erityisesti kiitelty hyvästä asiakaspalvelusta ja aktiivisesta yhteydenpidosta. Minulle on ensiarvoisen tärkeää olla arvoisesi, uuden sukupolven kiinteistönvälittäjä. Käytän tehokkaasti sosiaalisen median eri kanavia muiden markkinointiväylien lisäksi. Laajat verkostot, ammattilaisen asuntokuvat ja stailaus, sekä ensiluokkainen asiakaspalvelu takaavat laadukkaan myyntiprosessin alusta loppuun.

Seuraa

Ota yhteyttä välittäjään

Kielitaito

Suomi, englanti, ruotsi

Erityisosaaminen

Sijoitusasunnot, vuokraus, kiinteistöt, arvokiinteistöt, arvohuoneistot, toimitilat.